Maakaapelityöt luotettavalta toimijalta

Teemme maakaapelityöt luotettavasti ja korkealla ammattitaidolla Oulusta pohjoiseen. Yhtiö on aloittanut valokuitukaapeleiden asennustyöt jo 90-luvun alkupuolella valtakunnallisille puhelinoperaattoreille. Siitä lähtien olemme asentaneet useamman tuhannen kilometrin edestä erikokoisia valokuitukaapeleita kaupunki- ja maaseutuasennuksena Suomessa ja Ruotsissa. Monipuolinen ja moderni konekalustomme taipuu maarakentamisen kaikkiin tarpeisiin niin kaupungissa kuin tiettömien taipaleiden vaativissa maasto-olosuhteissakin.

Teemme myös tien ja penkereen alituksia omalla kalustolla. Lue lisää täältä.

Valokuitukaapeloinnit

Urakoimme valokuitukaapeloinnit alusta loppuun asti avaimet käteen -periaatteella. Ensimmäiseksi teemme asiakkaan tarvekartoituksen, jonka jälkeen suunnittelemme verkon tarpeita vastaavaksi. Sen jälkeen asennamme kaapelit (sisältäen liitokset, hitsaukset, asennuksen ja konetyön) ja muodostamme toimintaohjeet.

Toteutamme verkkoja kaikissa kaapeleiden kokoluokissa, aina talokaapeleista isoihin runkokaapeleihin (12-kuituisesta 300-kuituiseen). Urakoimme laajasti kyläkuituverkkoja eli isoja kuituhankkeita, mutta teemme myös osaprojekteja aliurakointina erikokoisille tilaajille.

Maakaapelityöt

Suoritamme maakaapelityöt (sähkökaapelit) nopeasti ja luotettavasti suunnitelmaan mukaisesti yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Projektisuunnitelmaan kuuluvat tarvikeluettelo, materiaalit ja tarvittaessa myös tavaratoimituksen paikan päälle. Toteutamme tarpeen mukaan myös sähkökaapeleiden asennustyöt tuhanteen kilovolttiin asti, oman sähkötyönjohtajamme avulla. Maakaapelityöt tehdään korkealla ammattitaidolla asiakkaan tarpeita kuunnellen, jotta voimme toimia myös jatkossa kumppanina verkon rakentamisessa.

Säältä suojaan -verkko

Saneeraamme säälle häiriöaltista ja usein jo ikääntynyttä ilmassa olevaa sähköverkkoa maahan, jotta verkko toimii lumimyrskyjen, ukkospuuskien ja muiden yllättävien sääilmiöiden aikana. Toteutamme verkon parannushankkeet ja vanhojen ilmalinjojen purut kokonaisuudessaan myös erittäin vaativissa olosuhteissa myös talvisin omalla erikoiskalustolla, jonka yhtiö on itse valmistanut.

Säältä suojaan -verkon toteutukseen kuuluvat myös vanhojen tolppien ja sähkölankojen poistaminen ja poisvienti. Muutosten jälkeen sähköverkon huolto, toimitusvarmuus ja kunnossapito helpottuu, ja huolto on myös turvallisempaa.

Alakuijala Oy

0653692-2

 

Osoite

Raumontie 430

95460 Tornio

 

Puhelin

040 5200 726

 

Sähköposti

tarjoukset@alakuijala.fi

 




captcha